Skip Ribbon Commands
Skip to main content
taideteoskilpailu2011

Pikipruukin taidekilpailun voittanut teos on valmis:
Pekka Jylhän pysyvä julkinen taideteos Meri ja veden muisti paljastetaan 16.9.2011 klo 11.

 
Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 16.9.2011

Kiinteistö Oy Pikipruukki alotti pioneerihankkeen taiteen parissa jo 2010. Pohjalaistaiteilijoille ja Pohjanmaan alueella syntyneille taiteilijoille julistettiin kilpailu, jossa etsittiin julkista ja pysyvää taideteosta Patterinniementie 15 peruskorjattuun kohteeseen. Taideprojekti on nyt valmistunut ja sen voittajateos on valmis. Kilpailun voitti kuvanveistäjä Pekka Jylhä kilpailuehdotuksellaan Meri ja veden muisti, josta palkintolautakunta totesi:

Kilpailuehdotus Meri ja veden muisti on ajattoman kaunis ja universaali. Se ilmentää visuaalisesti vakuuttavalla muotokielellä veden kiertokulkua elämän edellytyksenä. Sen merkittäväksi ansioksi jury näkee syvästi paikallisuuteen sitoutuneen ajatuksen, missä ilmenee alueen merellinen historiallisuus. Vaasassa maa nousee ja vesi pakenee – satoja vuosia sitten Patterinniemi oli yhä merta. Teos on myös teknisesti toteutettavissa julkiseksi ja pysyväksi veistokseksi.

Palkintolautakunnassa työskentelivät Kiinteistö Pikipruukin edustajana Tapio Osala (pj), taideintendentti Dan Holm, Vaasan kaupunkisuunnitelun projektipäällikkö, arkkitehti Marketta Kujala ja taidehistorioitsija, kriitikko Maaria Niemi. Lausunnon kilpailusta antoi arkkitehti Christer Holm, joka on suunnitellut kohteen perusparannuksen.

Taideteos on nyt valmis ja sen paljastustilaisuus on perjantaina 16.syyskuuta 2011 klo 11 Patterinniementie 15 välittömässä läheisyydessä. Pekka Jylhän teos on kolme metriä korkea kiillotetusta haponkestävästä teräksestä valmistettu julkinen ja pysyvä taideteos, joka kuvastaa dynaamisesti räjähtävää vedenpisaraa. Kilpailun lähtökohtana oli Patteriniemen historia merellisenä alueena, jolle veden läsnäolo on edelleen ominaista. Vesipisaran universaali muoto kaiken elämän lähteenä sai palkintolautakunnalta erityisen kiittävän arvion. Taiteilija Pekka Jylhä kuuluu maamme eturivin kuvanveistäjiin ja hän on tullut tunnetuksi lukuisista julkista teoksistaan. Vaasan Patterinniemeen sijoittuva Meri ja veden muisti -teos jatkaa Urho Kekkosen muistomerkin, Eduskunnan lisärakennuksen ja Eiranrannassa sijaitsevan Odotus-teoksen kanssa Pekka Jylhän tunnettuja julkisia veistoksia.

Kiinteistö Oy Pikipruukille taidehanke on ollut pioneeriprojekti. Harvoin taiteen alueella näin mittavaa hanketta ryhtyy toteuttamaan kiinteistöosakeyhtiö. Pikipruukin tavoitteena on ollut sen asukkaiden asumisviihtyvyyden lisääminen ja kaupungin vuokratalojen arvostuksen kohottaminen. Julkisena taideteoksena se antaa esteettistä lisäarvoa demokraattisesti kaikille alueen asukkaille. Taiteella on tutkitusti elämänlaatua lisäävä merkitys. Suurikokoinen julkinen teos määrittää myös paikkaa ja aluetta uudelleen ja parhaimmillaan teoksesta kehittyy paikan tunnettu maamerkki, joka antaa alueelle uudenlaisen identiteetin.

Taideprojekti on ollut mittava hanke niin taiteellisesta näkökulmasta kuin monitahoisen yhteistyön kannalta. Kiinteistö Oy Pikipruukin ohessa yhteistyössä ovat keskeisesti olleet mukana Velj. Gröndahlin säätiö ja Vaasan kaupunki. Teoksen on valanut Taidevalimo Pauli Venälainen Kuopiossa.

Lehdistötilaisuudessa 16.9.2011 on taiteilija Pekka Jylhä haastateltavissa, samoin Pikipruukin toimitusjohtaja Birgit Mäkinen. Paikalla on myös Suomen Kuvanveistäjäliiton puheenjohtaja Maija Helasvuo, joka pitää tilaisuudessa juhlapuheen.

______________________________________________________________________________________________

Lisätietoja ja kuvamateriaalia: projektijohtaja Maaria Niemi mobile 0503207082 e-mail: maaria2000@gmail.com.